Kauniin valkoisen hymyn saavuttamiseksi voidaan käyttää useita, nykyaikaisia ja turvallisia valkaisukeinoja. Maksuttomassa suuhygienistin konsultaatiossa voit pohtia itsellesi sopivinta valkaisumenetelmää. Suuhygienisti ohjeistaa sinua sekä ennen että jälkeen valkaisun, jotta tuloksesta tulee toivotunlainen ja pysyvä.

Ennen hampaiden valkaisua

Ennen valkaisua hampaat tulee tarkistuttaa hammaslääkärin vastaanotolla ja hoitaa tarvittaessa kuntoon. Hampaissa ei saa olla ientulehdusta, reikiä eikä hammaskiveä, kun valkaisuun ryhdytään. Raskaana oleville tai alaikäisille valkaisua ei suositella.

Joskus hampaiden oma kiille voi olla niin vaurioitunut esimerkiksi runsaan limsan juonnin seurauksena, ettei hampaita voida valkaista, mutta yleensä muita esteitä valkaisulle ei ole. On kuitenkin huomioitava, että jos etualueella on paikkoja, laminaatteja, kruunuja, siltoja tms., niiden väri pysyy ennallaan. Valkaisua kannattaakin harkita jo ennen kuin hampaiden etualueelle tehdään proteettista hoitoa tai paikkauksia. Paikat voidaan kuitenkin tarvittaessa vaihtaa vaaleamman sävyisiksi valkaisun jälkeen.

Miten hampaita valkaistaan?

Hampaiden valkaisumenetelmän valinta riippuu lähtötilanteesta, toivotusta lopputuloksesta, käytettävissä olevasta ajasta ja omista mieltymyksistä – haluaako valkaisun mieluummin tehdä itse kotona asteittain vai yhdellä kertaa vastaanotolla.

– Nopein vaihtoehto on vastaanotolla tehtävä valkaisu, jossa voidaan käyttää lamppua tehostamassa lopputulosta. Suuhygienisti levittää valkaisuaineen hampaiden pinnalle suojaten samalla huolellisesti suun limakalvot, joten valkaisuaine saa olla voimakkaampaa kuin kotona käytettävä, kertoo palvelupäällikkö, suuhygienisti Tiina Karikoski Mehiläisen hammaslääkäripalveluista.

Aine laitetaan yleensä vaikuttamaan useamman kerran peräkkäin. Vastaanotolla tehtävä valkaisu kestää noin 1,5 tuntia.

Kotona itse tehtävä valkaisu alkaa sekin suuhygienistin vastaanotolta, jossa hampaista otetaan jäljennökset. Niiden avulla henkilölle tehdään yksilölliset kiskot, joita hän käyttää kotioloissa yhdessä valkaisuaineen kanssa.

– Ammattilainen ohjeistaa miten usein ja pitkään kiskoa käytetään. Keskimäärin kotona tehtävä valkaisuprosessi vie muutamasta päivästä viikkoon, Karikoski sanoo.

Mikäli ei halua lainkaan kemiallista valkaisua, hampaiden värjäytymiä voidaan myös poistaa suuhygienistin tekemällä tahna- tai soodapuhdistuksella. Tällöin ei vaikuteta hampaan rakenteeseen mitenkään, vaan pinta tehopestään ja hammas kirkastuu.

Hampaiden valkaisun jälkeen

Kotivalkaisun aikana ja pari päivää vastaanotolla tehdyn valkaisun jälkeen tulee välttää värjäävien ruoka-aineiden nauttimista sekä tupakkaa ja nuuskaa. Tämä on tärkeää siksi, että valkaisu avaa hampaiden huokoset hetkellisesti, jolloin ne värjäytyvät uudestaan herkästi.

Pahiten hampaita värjäävät tietyt mausteet, marjat, vihannekset, virvoitusjuomat, mehut, kahvi, tee ja punaviini. Kiille palaa normaaliksi parin vuorokauden sisällä valkaisusta, ja tämän jälkeen saa taas palata normaaliruokavalioon.

Kuinka kauan hampaiden valkaisutulos säilyy?

Kotihoito-ohjeita noudattamalla valkaisutulos voi pysyä hyvänä parikin vuotta.

– Valkaisutulosta ylläpitää hyvä suuhygienia, värjäävien ruoka-aineiden edelleen välttäminen sekä valkaisevien hammastahnojen käyttö ohjatusti. Valkaisujen väliksi suositellaan vähintään yhtä vuotta, Karikoski sanoo.

Hampaiden valkaisun aikana tai sen jälkeen voi esiintyä hetkellisesti vihlontaa, mutta se on ohimenevää. Terveissä hampaissa valkaisu ei siis aiheuta kroonista vihlontaa. Vastaanottovalkaisuun tultaessa voi varmuuden vuoksi ottaa etukäteen kipulääkettä ohjeistuksen mukaisesti.

Hampaiden valkaisun hinta

Hampaiden valkaisun hinta määräytyy valitun menetelmän mukaan:

  • Tehovalkaisu 280 € – 350 €
  • Kotivalkaisu 280 € – 300 €
  • Kevyt valkaisu 180 € – 280 €

Valkaisukonsultaatio

Haluatko lisätietoa hampaiden valkaisusta? Tule maksuttomaan valkaisukonsultaatioon! Lue lisää!

Toiveena kauniin valkoinen hymy? Katso videolta kun Fitness-tähti Lauri Kalima kävi Elixir-sarjan jaksossa vastaanotollamme testaamassa Beyond-tehovalkaisua.